Rotumääritelmän tulkinta

Esipuhe

Nederlandse Schapendoesin rotuominaisuudet kirjattiin ensimmäisen kerran vuonna 1954 Hollannin Schapendoes yhdistyksen hallituksen toimesta. Vahvana vaikuttajana oli rodun kehittäjä, P.M.C Toepoel. Schapendoes ei ollut vielä virallinen rotu, joten rotumääritelmää ei tehty FCI:n standardin pohjalta. Rotukirja suljettiin vuonna 1970 ja rotu hyväksyttiin seuraavana vuonna. Tämän jälkeen vain rekisteröityjä koiria on käytetty jalostukseen.

Hollannin Kennelklubi kehotti Schapendoes yhdistystä luomaan FCI-standardin mukaisen rotumääritelmän vuonna 1988. Se valmistui saman vuoden marraskuussa. Tehtävän suorittivat Anneke Brooijmans-Schallenberg, Trude van den Berg-Zwaan ja Annigje Schneider-Louter. Rotumääritelmässä ei enää voinut käyttää selityksiä eikä viittauksia muihin rotuihin. Siihen on sen jälkeen tehty säännöllisesti pieniä muutoksia ja tarkennuksia. Viimeisin ja voimassaoleva rotumääritelmä on päivätty 14.4.1999 (suomennos 24.10.1999).

Tässä julkaistun rotumääritelmän tulkinnan on tehnyt Annigje Schneider-Louter henkilökohtaisen näkemyksensä perusteella. Hän omisti yhden Schapendoesien kantakoirista, nartun Tirza. Se oli kantanarttuna hänen kennelissään, van den Warwinckel, jossa syntyi vv. 1961 - 1971 kuusi pentuetta. Schapendoesien tuomarioikeudet Schneider-Louter sai vuonna 1977. Hän on toiminut Hollannin Schapendoes yhdistyksen puheenjohtajana ja jalostustoimikunnassa.

Annigje Schneider-Louterin pyynnöstä tulkinnasta julkaistaan myös englanninkielinen versio (ks. erillinen tiedosto yllä). Marian van Zon-Witte on kääntänyt tekstin hollannista englanniksi. Suomennoksen on tehnyt allekirjoittanut ja sen on tarkastanut Kirsti Peitsara.

Esitteessä olevat kuvat on piirtänyt Manon Terluin ja ne on julkaistu Annigje Schneider-Louterin hollanninkielisen rotumääritelmän tulkinnan yhteydessä Hollannin Schapendoes yhdistyksen kirjassa ”Jubileumboek 1947 - 1997”. Sisällöltään se ei ole aivan sama kuin tässä esitetty tulkinta, joten viittaukset kuviin poikkeavat hieman alkuperäisestä tekstistä.

Mukavia hetkiä Schapendoesin seurassa.

Camilla Murtomäki

Rotumääritelmän tulkinta

Annigje Schneider-Louter

Yleisvaikutelma

Nämä pari lausetta kuvailevat heti muutamia Schapendoesin ominaispiirteitä. Kevytrakenteinen tarkoittaa sitä, että luusto on kevyempi ja ohuempi kuin normaalisti odottaisi tämän kokoisella koiralla olevan. Tästä johtuen se liikkuu joustavasti ja kevyesti ja hyppää hyvin vaivattomasti. Edellisessä rotumääritelmässä asia oli vielä selitetty selkeästi: ”Rodulle on todella tunnusomaista se ketteryys, jolla iloinen ja vilkas Schapendoes hyppää, ja alastulon varmuus. Se ei missään tapauksessa saa olla lihava, kankea tai heikko. Kasvattajien ja tuomareiden tuleekin ensisijaisesti varmistaa, että Schapendoes säilyttää Hollannin kangasmailla paimentavan koiran ominaislaadun ja ihanteellisen rakenteen. Ei siis tule sallia mitään, mikä on tässä tehtävässä haitaksi. Ei edes toivottuja ominaisuuksia pidä liioitella. Schapendoes ei saa rappeutua pelkäksi näyttelykoiraksi.” Sana ”pitkäkarvainen” ei selityksiä kaipaa. Koira, jonka turkki on lyhyt tai leikattu ei voi olla voittaja.

Käyttäytyminen/luonne

Vanhassa rotumääritelmässä sanottiin myös: ”Sen ei pidä olla ”eloton”, eikä hermostunut vaan valpas (eloisa).” Näyttelyssä tuomarilla on vain muutama minuutti aikaa koiran arvosteluun. Hänen on myös arvosteltava koiran käyttäytyminen ja luonne, koska ne mainitaan rotumääritelmässä. Iloton ja välinpitämätön Schapendoes, joka ei saavu kehään temperamentikkaasti, ei ole rodunomainen. Ei siis kannata odottaa, että tuomari sijoittaisi tällaisen koiran korkealle.

Pää

Uudessa englanninkielisessä rotumääritelmässä tämä kohta on jaettu kolmeen osaan: pää, kallo-osa ja kuono-osa (suom. huomautus: virallisessa suomennoksessa ei ole käytetty tätä jaottelua.) Runsas karvapeite on selkeä asia. Perehdyn tähän enemmän kohdassa
KARVAPEITE: Tässä erikoisesti huomioikaa ilmaus: saa pään ja erityisesti kallon vaikuttamaan leveämmältä.

Kallo-osa

Tuskin millään koirarodulla on täysin tasaista kalloa, pieni kaari tuntuu aina sekä vasemmalta oikealle että edestä taaksepäin kokeiltaessa. Tuomari laittaa aina kätensä kallon päälle. Hän mittaa sen leveyden suhteen pituuteen ja tunnustelee, ettei kallo ole liian pyöreä eikä otsauurre liian selvä. Jos pitkäkarvaisesta koirasta ei näe jotakin, tuomari käyttää aina käsiä apuna.

Kohdan PÄÄ alussa sanottiin, että kallo vaikuttaa leveämmältä. Tässä kerrotaan, että sen pitäisi olla hieman pituuttaan leveämpi, mutta missään ei sanota, että kallon tulisi olla hyvin leveä. Se ei siis saa muistuttaa molossi-rotuisten tai bobtailin kalloa. Melko leveä pituuteen nähden on aivan eri asia kuin hyvin leveä.

Selvästi erottuva otsapenger - jos otsapenger on liian syvä, on myös otsa yleensä melko pyöreä, joskus myös kuono on liian lyhyt ja kallo liian leveä.

Kuono-osa

Vaikka sitä ei olekaan erikseen sanottu, tässä tarkoitetaan myös, että kuono-osan ylälinja on yhdensuuntainen kallon linjan kanssa. Rotumääritelmä ei mainitse sieraimia, mutta niiden tulisi olla normaalin kokoiset ja kunnolla avoimet, siis toiminnalliset!

Täyteläinen, leveä kuono on rodulle ominainen. Kapea tai suippo kuono on helppo havaita. Joskus voi jo päältä päin nähdä, että purenta ei ole kunnossa. Leuan kapeus voi johtua hampaiden puuttumisesta, mutta useimmiten asia on päinvastoin: liian kapeassa leuassa ei ole tilaa kaikille hampaille! Huomattava yläpurenta saattaa jopa peittää alaleuan näkyvistä, kun suu on kiinni.

PURENTA: Tässä ei ole selvästi sanottu, että hampaiston pitäisi olla täysilukuinen, mutta sanotaan, että normaali ja normaali on täysilukuinen. Jos premolaareja (välihampaita) puuttuu, arvosteluun vaikuttaa se, mitä hampaita ja kuinka monta puuttuu. Jotkut tuomarit ovat ankarampia kuin toiset.

Purennan pitää olla leikkaava purenta. Joskus tapaa tasapurentaa, joka ei ole oikea purenta muttei niin paha virhe kuin yläpurenta. Alapurentaa Schapendoesilla ei juuri esiinny.

Epäsäännöllinen tai vino purenta ei ole oikea. Tämä voi johtua siitä, että leuka on liian kapea tai vino tai kieli on liian pitkä!

Liian pitkä kieli vaikuttaa ajan mittaan hampaisiin aivan samoin kuin peukalon imeminen lapsilla. Pitkäkielisten vanhojen koirien hampaat voivat olla täysin epämuodostuneet. Yllämainitut virheelliset purennat ovat perinnöllisiä. Hampaiden korjaustoimenpiteet pelkästään ulkonäön takia ovat koiranomistajan, tuomarien ja kasvattajien huiputtamista.

KORVAT: Ennen näki usein suuria, tukevia ja paksuja korvia. Joskus korvissa on kova kohouma (rusto) ja joskus jopa poimu, niin että korva kääntyy avonaisena taakse. Matalalle kiinnittyneet korvat tekevät koirasta murheellisen näköisen. Liian korkealle kiinnittyneet pienehköt korvat pyrkivät olemaan pystyssä, kun koira on tarkkaavainen, eikä tämäkään ole hyvä. Aikaisemmin rotumääritelmässä sanottiin myös: ”Koiran valpastuessa sen korvat eivät saa olla edes puolittain pystyssä.” Tuomari tarkistaa aina korvien liikkuvuuden kiinnittämällä koiran huomion itseensä. Niin sanotut ”elottomat” korvat, jotka roikkuvat lähellä päätä, eivät ole tyypilliset.

Kaula

Kuiva tarkoittaa, että kaulanahka ei ole paksu tai löysä. Schapendoes kantaa päänsä korkealla eikä ajokoirien tapaan kuono maassa. Kaulan pituutta ei ole mainittu, joten oletamme, että sen pitäisi olla normaali, ei lyhyt eikä pitkä.

Runko

Rungon pitäisi olla hieman korkeuttaan pitempi (kuva 3). Mittasuhteita ei mainita. Hieman ei tarkoita paljon, joten koira ei saa olla pitkä eikä neliömäinen ja lyhyt. Kumpaakin tyyppiä näkee joskus. Jos koira on liian pitkä, sillä on usein liian lyhyet jalat. Näitä koiria kutsutaan matala- tai lyhytjalkaisiksi (kuva 4). Koira on matalajalkainen, jos etäisyys maasta rintakehän alimpaan kohtaan on pienempi kuin etäisyys rintakehän alimmasta kohdasta säkään tai jos rintakehä laskeutuu kyynärpäiden alapuolelle. Matalajalkaisuus on voimakkaasti periytyvä ominaisuus. Schapendoes, joka on liian lyhyt, ei näytä tyypilliseltä. Lyhytselkäinen Schapendoes liikkuu vähemmän joustavasti eikä kykene kääntyilemään vaivattomasti (ei siis sovi työkoiraksi).

Kohdassa YLEISVAIKUTELMA mainittiin jo, että Schapendoes on kevytrakenteinen koira. Sitä korostetaan tässä, nyt yhdessä ”notkean ja joustavan” kanssa! Schapendoes, jolla on raskas luusto, ei selvästikään ole tyypillinen. Tällä ei ole mitään tekemistä koiran koon kanssa, kuten joskus oletetaan. Joskus näkee myös liian hentoa luustoa, mikä ei myöskään ole hyvä. Tällaisilla koirilla on alikehittynyt rintakehä, ja ne ovat koostaan riippumatta melko heiveröisiä ja kapeita.

YLÄLINJA: Tässä kohdassa on rotumääritelmää uusittaessa tapahtunut jokin virhe! Toivottavasti se voidaan vielä muuttaa. On nimittäin vaarana, että Schapendoesille ilmaantuu pyöreä selkä, mikä ei todellakaan ole tarkoitus. Olisi selkeämpää sanoa: ”Lihasjännitys saa ylälinjan kaareutumaan hieman lanneosassa” (kuva 3).

RINTAKEHÄ: Selkeästi kuvattu. Vanhassa rotumääritelmässä sanottiin: ”Kylkiluut ulottuvat kauas taakse. Taas ilman liioittelua.” Ja selityksen mukaan: ”Rungon mittasuhteiden hyvä tasapaino on tärkeä vaatimus työkoiralle. Tähän täytyy kiinnittää paljon huomiota”.

ALALINJA JA VATSA: Liian kuroutunut vatsa voidaan helposti peittää turkilla. Tuomari tarkistaa tämän aina.

Häntä

Melko pitkä juttu pelkästä hännästä! Tämä vain osoittaa, kuinka olennainen häntä on rodullemme. Vanhassa rotumääritelmässä mainittiin myös jotain hyvin erityistä, nimittäin: ”hapsuinen häntä, jossa koukku!” (kuva 5a). Kun rotumääritelmää vuonna 1988 uudistettiin, mietimme pitkään miten tätä erityistä muotoa nimittäisimme. Koukku hännässä viittaa koukkuhäntään ja sitä emme todellakaan halua (suom. huomautus: koukkuhäntä on luuston kehityshäiriö). Koukkuhäntäisten koirien käyttämisestä jalostukseen seuraa tunnetusti ongelmia. Väärien tulkintojen välttämiseksi päätimme jättää koukku-sanan kokonaan pois. Toivottavasti voimme uudessa rotumääritelmässä lisätä taas jotain hännän muodosta. Hyvä vaihtoehto voisi olla esimerkiksi sapelihäntä. Toinen vaihtoehto on ”hännän kärki kääntyy ylöspäin”. On selvää, että suora, alaspäin roikkuva häntä, niin sanottu ”eloton” häntä ei ole toivottava (kuva 5b)! Onneksi sitä ei juuri näe. Sen sijaan näkee liian korkealla kannettuja häntiä (kuva 5c). Tämä ei ole oikein, mutta ei niin vakava virhe kuin pelokkaasti (hermostuneesti) jalkojen väliin puristunut häntä, joka on luonnekysymys. Jäykästi selän päälle kaareutunut ns. pystykorvanhäntä (kuva 5d) on vakava virhe, joka liittyy hännän kiinnitykseen ja lantion rakenteeseen.

Raajat

ETURAAJAT: Tässä korostetaan jälleen rodullemme niin tärkeää luuston keveyttä! Suorat raajat tarkoittaa, etteivät ne ole länkisääriset ja että käpälät eivät käänny ulospäin (ranskalainen etuosa, kuva 6a). Kyynärpäät eivät saa kääntyä ulos ja niiden tulee olla kiinnittyneet hyvin (kuva 6b, virheellisesti kiinnittyneet kyynärpäät). Hyvät kulmaukset tarkoittavat lavan ja olkavarren (olkanivelen) sekä olkavarren ja kyynärvarren (kyynärnivelen) muodostamia kulmia. Usein näkee liian suoria ja jyrkkiä lapoja, jolloin olkakulma on liian suuri. Jos lavat ovat liian etuasentoiset tai liian jyrkät, eturinta ei tunnu. Eturinta on rintalastan päässä ja sen voi tuntea olkanivelten välissä. Ranteet ovat joustavat, eivät pehmeät, eivätkä jäykät. Niiden pitää kestää vaikeakulkuisessa maastossa, kun koira työskentelee Hollannin kangasmailla.

TAKARAAJAT: Selvästi viisto lantio vaikuttaa jälleen siihen, että Schapendoes pystyy toimimaan tarkoituksenmukaisesti. Jos koiralla on suora lantio, se ei pysty kääntyilemään vaivattomasti eikä hyppäämään ja laukkaamaan kunnolla. Jos risti on liian suora, hännän kiinnitys ja asento ovat virheelliset: häntä on liian korkealla ja taipuu eteenpäin selän yli, kuten ns. pystykorvanhäntä.

Liian jyrkästi laskeutuva lantio ei ole myöskään oikein. Ihanteellisin on vaakatasosta noin 30 asteen kulmassa laskeutuva lantio. Kohtuullisesti kulmautuneet kintereet. Vanhassa rotumääritelmässä tätä seurasi ”rakenne luotu paimennustyöhön”. Siis jälleen toiminnallinen. Uudessa rotumääritelmässä sana ”lihaksikkaat” on virheellisesti lisätty viittaamaan vain kintereisiin. Siinä pitäisi olla: takaraajat ovat lihaksikkaat. Aikaisemmin kohdassa ”lyhyet välijalat” muistutettiin myös kohtuullisuudesta. ”Selitys: Työssään lammaspaimenena Schapendoesin tulee kyetä liikkumaan ja kääntymään nopeasti. Se siis harvoin ravaa ja yleensä laukkaa maastossa.” Jos välijalka on liian lyhyt, se ei pysty laukkaamaan vaivattomasti. Takajalkojen asentovirheitä ovat esimerkiksi ”liian lähellä toisiaan olevat raajat” (kuva 7a) ja pihtikintut (cow-hocked, kuva 7b), jolloin kintereet ovat liian lähellä toisiaan ja käpälät erillään. Länkisäärisyys on hyvin harvinaista. Joskus välijalka kintereestä alaspäin ei laskeudu suoraan alas vaan eteenpäin (kuva 7c). Tällainen virheellinen sirppikinner ei ole tarkoituksenmukainen.

KÄPÄLÄT: Käpälät ovat suuret, jälleen toiminnallisuuden vuoksi, koska pienet käpälät uppoavat helposti pehmeään hiekkaan. Varpaat eivät saa harittaa. Kannukset sallitaan, mutta niitä näkee harvoin takajaloissa.

Liikkeet

Kummallista kyllä tässä ei mainita mitään liikunnan tavasta tai voimasta, mikä vaaditaan useimmissa rotumääritelmissä. Monet tuomarit toivovatkin näkevänsä Schapendoesilla tehokkaat takaliikkeet, mutta laukkaavana koirana se ei ole rakentunut siten. Vanhassa rotumääritelmässä sanottiin liikkeistä: ”Koiran liikkuessa nopeammin sen liikkeet tulevat ahtaammiksi ja kovassa vauhdissa se näyttää liukuvan eteenpäin.

Selitys: Työkoiralle on tyypillistä, että liikkeet ovat sitä ahtaammat mitä nopeammin koira liikkuu. Tämä tarkoittaa sitä, että se asettaa kummankin puolen käpälät lähemmäksi keskiviivaa. Voisi myös sanoa, että koira liikkuu ”taloudellisesti” eli ilman turhia liikkeitä, kuten käpälien nostelua jne.”

Karvapeite

KARVA: Melko pitkä karvapeitteen kuvaus ei ilmeisesti vieläkään ole riittävän selkeä, koska se on usein kasvattajien, tuomareiden ja näytteilleasettajien keskustelunaiheena. On nähtävä ja tunnusteltava paljon, ennen kuin tietää millainen oikea karvapeite on. Joka tapauksessa sen on oltava tarkoituksenmukainen.

Vanhassa rotumääritelmässä sanottiin: ”Schapendoes, joka on työkoira, tarvitsee suojaa sadetta ja kylmää vastaan. Siksi sillä on paksu karvapeite ja hyvin paksu pohjavilla.” Valitettavasti nykyisin ei kovin usein näe toivottua valtavaa otsatöyhtöä. kuva 7c 14 Yleensä pään karva on liian pehmeää ja se laskeutuu kuin esirippu silmien eteen. Otsatöyhtö on irti kasvoista, joten silmät pysyvät näkyvissä. Monet omistajat sitovat otsatukan kuminauhalla tai pinnillä, niin että karva jatkaa kasvamistaan, koska se ei altistu normaalille kulumiselle. Näyttelyssä kuminauhat poistetaan, jolloin otsatukka valahtaa silmille.

Toisinaan karvapeite on liian karkeaa ja näyttää terrierin turkilta, jonka voisi trimmata tai nyppiä. Hyvää Schapendoesin turkkia ei tarvitse trimmata. Turkin kunnosta huolehtiminen on oma lukunsa eikä mahdu tähän artikkeliin.

Vanhassa rotumääritelmässä sanottiin kuitenkin: ”Päivittäinen harjaus on välttämätöntä. Tarvittaessa turkki kammataan ja takut selvitetään. On oltava huolellinen, ettei poista samalla pohjavillaa ja sen mukana luonnollista suojaa.”

VÄRI: Vaikka rotumääritelmässä mainitaan toivotuimmat värit, haluaisin varoittaa jalostamasta siihen suuntaan. Saattaisimme menettää ihanan värien ja kuvioiden vaihtelevuuden. Yleinen ilmaisu tuomaripiireissä on, että ”hyvä koira on väritön”. Tällä tarkoitamme, että yleinen laatu on paljon tärkeämpää kuin väri!

Koko

SÄKÄKORKEUS: Tähän asti olemme olleet joustavia koon suhteen. Vain äärimmäiset poikkeavuudet on poistettu jalostuksesta.

Virheet

Tämä on vakiolause, joka esiintyy kaikissa uusissa rotumääritelmissä.

Hylkäävät virheet

Onneksi Schapendoes joudutaan vain hyvin harvoin poistamaan kehästä liiallisen hermostuneisuuden tai vihaisuuden vuoksi.

HUOM.

Toinen vakiolause kaikissa rotumääritelmissä.

Haluaisin lopettaa kuten aloitin, nimittäin sanomalla, että Schapendoesin täytyy olla ja säilyä työkoirana. Rotumääritelmä korostaa toistuvasti Schapendoesin toiminnallisuutta, mikä vanhassa rotumääritelmässä sanottiin erityisen hyvin. Schapendoes ei saa rappeutua pelkäksi näyttelykoiraksi.

Lopuksi Mr. Toepoelin viisaat sanat: Kasvattajien ja tuomarien parantamina monien rotujen näyttelylinjat ovat alkaneet pelottavasti muistuttaa ruostumatonta teräsveistä siinä, että ne eivät enää sovi alkuperäiseen työhönsä tai käyttötarkoitukseensa.

Enspijk, 26. elokuuta 2000